Kuuntele musiikkia netistä

On vaikea löytää ihmistä, joka ei jollakin tapaa harrastaisi musiikkia. Monet soittavat jotain instrumenttia tai esimerkiksi laulavat kuorossa. Jo toki monelle musiikki on myös ammatti. Jos ei muuta, musiikista nautitaan ainakin kuuntelemalla toisten musikaalisuuden tuotteita silloin, kun aika tai taidot eivät riitä omaan musisointiin. Musiikkimakuja on monia, eikä siitä, mikä on parasta musiikkia, voi väitellä. Musiikki on makuasia; mikä miellyttää yhtä, on toiselle painajainen. Ja näin saa tietysti ollakin, miksi meidän kaikkien pitäisi nauttia samanlaisista soundeista. Riippumatta omasta musiikkimausta, nykyteknologia ja digitalisaatio ovat avanneet lähes jokaisen ulottuville uuden mahdollisuuden: kuuntele musiikkia netistä missä ja milloin vaan. Lenkkipolulla, työmatkalla, aurinkorannalla tai ruokaostoksilla voi pistää kuulokkeet korville, hiljentää ympäröivän häiritsevän hälyn ja nauttia suosikkimusastaan. Piristä sinäkin päivääsi saman tien, ja kuuntele musiikkia netistä.

Jokaisella on oma musiikkimakunsa

Musiikkimakuja on monia ja hyvä niin. Näin syntyy myös erilaista musiikkia, ja vaihtelua kaipaava voi yhtenä päivänä ilahduttaa päiväänsä reippaalla pop-musiikilla ja toisena fiilistellä klassisen musiikin tahdissa. Vaikka yksittäisellä ihmisellä voi olla millainen musiikkimaku tahansa, jostakin syystä eri ihmisryhmät jakavat ainakin jollakin tasolla musiikkimakunsa. Esimerkiksi eri ikäryhmät saattavat suosia tiettyjä musiikkigenrejä, mikä on kiinnostavaa. Kuuntele musiikkia netistä ja selvitä mikä on juuri sinun segmenttisi suosikkityyli. Se selviää helposti, sillä erilaiset musiikkipalvelut suosittelevat sinulle musiikkia omien tuttaviesi, kaveripiirisi ja esimerkiksi ikäsi perusteella. Jokainen tietysti tietää itse parhaiten suosikkimusiikkinsa, mutta joskus on mukavaa saada ideoita uusista kappaleista ja artisteista, joista ei ole mahdollisesti aiemmin kuullut. Riippumatta mitä musiikkia kuuntelee, omia vanhoja suosikkeja vai kaverin suosittamia uutuuksia, kehotus on sama: kuuntele musiikkia netistä, se on ehkä helpoin tapa piristää arkeasi.

Eri maissa kuunnellaan osin hieman erilaista musiikkia. Toki pop-musiikki superhitteineen on valloittanut jokaisen maailmankolkan, mutta kaupallisten radiokanavienkin ulkopuolella tapahtuu paljon. Monesti sanotaan, että eri maissa musiikin perustunnelma vaihtelee. Joissakin maissa musiikki on tyypillisesti mollivoittoista ja joissain muissa maissa taas riemu raikuu pitkälle, kun musisointi alkaa. Ehkä kyse on kansanluonteesta, joka varmasti vaihtelee aikakin osin eri puolilla maailmaa. Musiikkityylien lisäksi myös eri soittimet ovat suosituimpia eri maissa. Joillakin alueilla voi olla osaamista hyvinkin eksoottisten ja erikoisten soittimien osalta. Suomessa yksi kansan rakastama soitin on tietysti harmonikka. Sen parissa järjestetään paljon tapahtumia ja kilpailuja, jotka vetävät paljon yleisöä sekä kilpailijoita. Harmonikkaa soittavat niin nuoret kuin vanhat, ja kaikkien iloksi se taipuu hyvin erilaiseen musiikkiin, oikeastaan ihan mihin vain. Kuuntele musiikkia netistä, ja etsiydy seuraavan kerran vaikkapa jonkin harmonikkamusiikin pariin.

Harmonikkamusiikkia on helppo löytää netistä

Harmonikalla on aiemmin soitettu lähinnä erilaista taide- ja kansanmusiikkia, mutta tilanne on viime vuosina muuttunut. Seuraamalla erilaisia harmonikansoittokilpailuja ja – tapahtumia, on helppo huomata, että soittolistalla saattaa olla, ja onkin, hyvin erilaisia kappaleita. On huomattu, että harmonikka on hyvin monipuolinen soitin, eikä ole mitään syytä rajoittaa sen ilmaisua ainoastaan folk-musiikkiin. Harmonikka on mainio soitin monesta muustakin syystä. Sen soundi on erittäin tunnelmallinen ja koska se on verrattain pieni soitin, sen kuljettaminen mukana on suhteellisen helppoa, tai ainakin mahdollista – toisin kuin vaikkapa pianon. Siksi on helppo löytää myös esimerkiksi katusoittajista harmonikan soittajia. Vielä helpompaa on löytää harmonikan soittoa verkosta, kuuntele musiikkia netistä ja löydät nopeasti lukuisia harmonikka-artisteja.

On hieno mahdollisuus, että musiikkia on nykyisin niin helppo kuunnella melkein missä vain. Voi aina nostaa tunnelmaansa tylsän työpäivän jälkeen laittamalla suosikkimusiikkinsa kuulumaan. Musiikilla on merkillinen vaikutus mieleemme ja olotilaamme, ja olisi suorastaan hölmöä olla hyödyntämättä tätä meille käytännössä ilmaista lahjaa. Välillä on myös hauskaa kokeilla uusia musiikkityylejä ja nauttia sävelistä ja soittimista, joita ei välttämättä tule kuunnelleeksi kovin usein. Suomi on täynnä harmonikkaharrastajia, mutta toisaalta on niitäkin, joille tämä musiikkityyli on jäänyt hieman vieraaksi. Yksi tapa tutustua harmonikkamusiikkiin on kuunnella harmonikkakilpailujen parhaimpien esiintyjien soittoa. Näin saa nopeasti käsityksen siitä, mitä harmonikansoitto voi parhaimmillaan olla. Mikä parasta, ei ole pakko matkustaa eri paikkakunnalle ja ostaa kalliita lippuja konsertteihin, vaan voi turvautua digitaalisuuden tuomiin mahdollisuuksiin. Kuuntele musiikkia netistä, ja pian sinäkin tiedät, mistä harmonikkamusiikissa on kyse.